13 Jou 2010

Terveys 2.0

Laura

Tim O’Reilly puhui lokakuussa 2010 San Franciscossa terveydenhuollon ammattilaisille Health 2.0 -konferenssissa.

O’Reilly käytti esimerkkeinä useita yrityksiä ja sovelluksia, joista terveydenhuollon järjestelmät voisivat ottaa mallia.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen palveluita, ohjelmistoja ja laitteita tarjoavien yritysten nokkimisjärjestys muuttui. Aiemmin vahvat liiketoimintamallit eivät enää tuottaneet entiseen tapaan.

Esimerkiksi Nokian ja Microsoftin osakekurssit ovat polkeneet paikallaan jo kymmenen vuoden ajan. Niiden ohi on livahtanut useita kilpailijoita, kärjessä tietenkin Googlen, Amazonin ja Applen kaltaisia gaselliyrityksiä.

Menestyviä yrityksiä yhdistää se, että ne ovat osanneet rakentaa suosittuja pilvipalveluita internetiin.

Googlen karttapalvelut ja hakukone perustuvat tietojen tosiaikaiseen analyysiin. Apple puolestaan on rakentanut laitteidensa ympärille internet-sovelluskaupan, jota suosivat sekä ohjelmistojen tekijät että ostajat.

Pilvipalvelut eivät ole uusi ajatus. Viime vuosituhannen puolella asiakashallinnan ohjelmistoja palveluna myyneelle Salesforcelle naurettiin. Ennustus kuului, että kukaan arvonsa tunteva ja tietoturvastaan välittävä yritys ei koskaan veisi tärkeitä tietoja yritysverkon ulkopuoliseen järjestelmään.

Nykyisin Salesforce kamppailee jo suurimpien joukossa asiakashallinnan markkinaosuuksien ykkössijasta.

Kaikille käyttäjille ei vieläkään ole täysin selvää, mikä osa puhelimessa näkyvistä tiedoista tulee verkosta ja mikä taas majailee kädessä olevassa laitteessa. Vaikkapa Googlen kartoissa kaikki kartat latautuvat käytännössä internetistä ja paikannustieto on peräisin puhelimesta.

Käyttäjälle on tärkeintä, että sovellus toimii. Sillä ei ole väliä, mistä tiedot tulevat.

O’Reilly puhuu ohjelmistokehityksen uudesta ajattelumallista, jonka mukaan sovellukset rakennetaan tiedon ympärille. Aikaisemmin sovellukset tuottivat tietoa vain omiin tarpeisiinsa, eivätkä muut ohjelmat pystyneet hyödyntämään tietoa.

Kun tietokantojen tietomallit ovat kaikkien käytössä, voidaan terveydenhuollossakin rakentaa kustannustehokkaasti uusia ja ajantasaisia sovelluksia.

Pilvipalvelut auttavat yhdistämään erilaisissa tietokannoissa olevat dokumentit, äänet, kuvat ja niitä käyttävät ihmiset.

Uutta tietoa kerätään ja luetaan monenlaisilla päätelaitteilla ja tallennetaan yhteiseen tietovarastoon. Suunnittelussa tarvittavat tiedot ei ole pelkästään potilastietojärjestelmään näpyteltäviä syötteitä, vaan tietoa kerätään monista muistakin lähteistä (esimerkiksi Sotkanetin tilastot).

Miksi sitten tarvitsemme tosiaikaista tietoa tuottavia järjestelmiä?

Google on eriomainen esimerkki tosiaikaisen tiedon hyödyntämisestä. Google osaa ennustaa, mitä mitkä sanat houkuttelevat eniten käyttäjien klikkauksia. Siksi Google osaa hinnoitella hakukonemainonnassa käytettävät sanat etukäteen.

Jos pystyt ennakoimaan tulevaa, pärjäät peruutuspeiliin tuijottelevia kilpailijoitasi huomattavasti paremmin.

O’Reillyn käyttää esityksessään osuvaa vertausta. Jos Google olisi ravintola, kuvaisi sen keittiössä oleva kamera kaikki ravintolasalista palaavat lautaset. Kokki osaisi heti säätää annosten kokoa sen perusteella, paljonko ja mitä ruokaa on jäänyt syömättä.

Pelkkä tilastollinen analyysi ei ratkaise terveydenhuollon ongelmia, jos vastaukset syntyvät vasta kuukausia tai vuosia itse tapahtumien jälkeen. Tarvitset tosiaikaista tietoa, jotta päätöksesi osuvat oikeaan ja syntyvät ajoissa.

Maailman suurimpiin yrityksiin kuuluva, amerikkalainen päivittäistavaraketju Wal-Mart on erinomainen esimerkki tosiaikaisesta ohjauksesta. Kun myytävä tuote ohittaa kassakoneen, tilaa järjestelmä uuden tuotteen tehtaalta seuraavien 20 sekunnin kuluessa.

Siinä on oiva vertailukohta ja tavoite terveydenhuollon raportoinnille.



Jätä kommentti