22 Mar 2010

Miksi hyvä raportointi muuttaa terveydenhuoltoa?

Laura

Kongressi pohti Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa, pitäisikö sotaveteraanien terveydenhuoltoon erikoistunut järjestelmä ajaa alas. Järjestelmä palvelee 5,4 miljoonaa amerikkalaista, eli suunnilleen Suomen väkilukua vastaavaa joukkoa.

Hoitoverkosto oli rappeutunut pahasti ja tilanne vaikutti kaikin puolin toivottomalta. Lokaa satoi niskaan joka suunnasta. Hoitotilastot olivat kuin huonosta kauhuelokuvasta. Potilaita katoili ja kuoli epämääräisissä olosuhteissa.

Alasajon sijaan ministeriössä valmisteltiin täyskäännös. Järjestelmä uudistettiin tyystin ja sen tueksi rakennettiin uusi potilastietojärjestelmä. Tulokset olivat erinomaiset.

Veteraanisairaaloiden hoitokustannukset ovat nyt yli 20 prosenttia alhaisemmat kuin maassa keskimäärin.

Potilaat hyötyivät muutoksesta monin tavoin. Muut terveydenhuollon asiakkaat esimerkiksi maksavat lääkkeistään 46 prosenttia enemmän. Myös potilastyytyväisyys on veteraanisairaaloissa muita korkeampi.

Muutosta selittää osaltaan panostus tietojärjestelmiin. Vielä vuonna 2006 vain noin viidennes amerikkalaisista yksityissairaaloista tallensi potilastiedot sähköisinä.

Veteraanisairaaloiden tavoitteet ja hoitokäytännöt ovat yksinkertaisia esimerkkejä siitä, mihin tietojen oivaltavalla analysoinnilla voidaan päästä:

  • Potilailla ja lääkepurkeissa on viivakoodit. Ne tarkistetaan koneellisesti ennen jokaista lääkitystä. Järjestelmä varoittaa, jos potilas tai lääke on väärä.
  • Kukaan ei joudu odottamaan vastaantotossa yli 15 minuuttia.
  • Koska diabetes on veteraanisairaaloiden potilailla keskimääräistä yleisempää, lisättiin painonhallinta hoito-ohjelmaan. Tilastot kertovat, että muutos on säästänyt tuhansia ihmishenkiä vuosien aikana.
  • Sairaanhoitajien vaihtuvuus on noin puolet verrattuna muihin sairaaloihin.
  • Vuonna 2005 keuhkokuumetta vastaan rokotettiin 94 prosenttia potilaista. Vuonna 1995 vastaava luku oli 29 prosenttia. Yksin tämä tilastohavaintoon perustuva muutos säästää 4000 hoitokertaa vuodessa.
  • Kun Yhdysvalloissa tulkintatavasta riippuen 3-8 prosentissa reseptejä on virhe, niin veteraanisairaaloissa ongelmia löytyy alle 0,003 prosentista reseptejä.

Esimerkkejä riittää. Eivätkä veteraanipotilaat suinkaan ole helpoimmasta päästä hoidettavia.

Käytössäsi ovat vastaavat sähköiset potilastiedot. Tarjoaako oma raportointisi edellisen listan kaltaisia ehdotuksia, joiden avulla parannat hoitosi laatua ja säästät kustannuksissa?

* The Best Medical Care In The U.S. (Artikkeli Business Week –lehdessä 17.6.2006)



Jätä kommentti